Die Herstellerinformationen sind derzeit nicht verfügbar.
Autorenporträt
Olen syntynyt Nilsiässä 1939,käynyt kansakoulun 4. luokan Ruotsissa, Skånessa. Siitä alkoi jatkuva kielten opiskelu. Kirjoitin ylioppilaaksi 1959 ja aloitin opiskelun Turun Yliopistossa ja Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Opiskelin englantia ja venäjää. Minusta tuli HuK 1964, FM v. 1988. Välillä valmistuin kansakoulun opettajaksi, sitten englannin lehtoriksi. Muotokuvien maalaus oli harrastukseni työurani aikana. Venäjän opettajana olin kaksi vuotta. Eläkkeelle siirryin v. 2000.Kirjoittamisen aloitin kielilain herättämänä v. 2004.
Richard Järnefelt heräsi suvun perinteisiin, kun luki taannoin Henrik Laxin sydäntäsärkevän valituksen Hesarista. Henrikin ihmisarvoa oli kuulema loukattu, kun hänen purjehdusreissullaan näkemässä kaapelikyltissä luki vain Cable ja Kaapeli, mutta ei lainkaan Kabel. Samassa lehdessä jokin aika sen jälkeen kirjoitti suomenkielinen opiskelijaneitonen. Hän oli pyrkinyt oikeustieteelliseen, muttei ollut päässyt. Kuitenkin hänen ohitseen oli opiskelupaikan saanut monta ruotsinkielistä - kas kun heillä oli oma kiintiö. Tyttö kirjoitti, että hänen mielestään juuri hänen ihmisoikeuksiaan oli loukattu. Richard oli tytön kanssa täysin samaa mieltä, ja siitä taistelu virisi.Richard ei vastusta ruotsin kieltä, suomenruotsalaista kulttuuria eikä edes kaksikielisyyttä silloin, kun se on väestömäärään pohjaten todellista ja aitoa. Ruichard vastustaa vain kohtuuttomuuksia, epäoikeudenmukaisuuksia ja nyt tapahtuvaa suomenkielisen kansanosan sortoa.
terveydenhuollon hallinnon dosentti (emeritus) ja Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja 2003-09 on kielipolitiikan johtohahmoja. Suomalaiset ovat hyvin tietämättömiä kielipolitiikan kiemuroista. Heikki on toiminut herättäjänä hyvin monen suomalaisen kohdalla. Keskustelupalstoilla syntyy joskus hyvinkin kiivaita yhteenottoja.
Es gelten unsere Allgemeinen Geschäftsbedingungen: www.buecher.de/agb
Impressum
www.buecher.de ist ein Internetauftritt der buecher.de internetstores GmbH
Geschäftsführung: Monica Sawhney | Roland Kölbl | Günter Hilger
Sitz der Gesellschaft: Batheyer Straße 115 - 117, 58099 Hagen
Postanschrift: Bürgermeister-Wegele-Str. 12, 86167 Augsburg
Amtsgericht Hagen HRB 13257
Steuernummer: 321/5800/1497
USt-IdNr: DE450055826