8,49 €
inkl. MwSt.

Versandfertig in 1-2 Wochen
payback
4 °P sammeln
  • Broschiertes Buch

Anselm Saarisen vaikutus suomalaiseen työväenliikkeeseen ja osuuskauppatoiminnan alkuvaiheisiin sekä K-kaupan syntyyn ovat jääneet vähälle huomiolle. Paljon ehti Anselm Saarinen saada aikaan ennen kuin huhtikuussa 1906 pidettiin Tampereella, Keskon vanhimman edeltäjän, Maakauppiaitten Osuusyhtiön perustava kokous. Mitä kaikkea Kiikoisten Jaaran kylän myllärin kolmanneksi pojaksi syntynyt Anselm ehti tehdä, on mielenkiintoinen ja monivaiheinen tarina. Tämän kirjan sivuilla kuvaan selvitysmatkaani isoisäni Anselmin tarinaan ja siinä ohessa kerron itsestäni. Kirja kertoo pieniä tuokiokuvia siitä,…mehr

Produktbeschreibung
Anselm Saarisen vaikutus suomalaiseen työväenliikkeeseen ja osuuskauppatoiminnan alkuvaiheisiin sekä K-kaupan syntyyn ovat jääneet vähälle huomiolle. Paljon ehti Anselm Saarinen saada aikaan ennen kuin huhtikuussa 1906 pidettiin Tampereella, Keskon vanhimman edeltäjän, Maakauppiaitten Osuusyhtiön perustava kokous. Mitä kaikkea Kiikoisten Jaaran kylän myllärin kolmanneksi pojaksi syntynyt Anselm ehti tehdä, on mielenkiintoinen ja monivaiheinen tarina. Tämän kirjan sivuilla kuvaan selvitysmatkaani isoisäni Anselmin tarinaan ja siinä ohessa kerron itsestäni. Kirja kertoo pieniä tuokiokuvia siitä, miten tämä matkani menneisyyteen etenee sekä kuvaan joitakin muistoja omasta elämästäni, näin kirjan teemaksi muodostuu "Kauppias ja minä". Kirja toimii eräänlaisena mallina, kuinka omaa sukua voi myös tutkia ja on samalla pieni muistutus siitä ajasta, jolloin ihmisten arvot sekä elämä kulki varsin toisella lailla kuin nyt 2000-luvulla.
Hinweis: Dieser Artikel kann nur an eine deutsche Lieferadresse ausgeliefert werden.
Autorenporträt
Tuusulalainen Hannu Saarinen (s.1947) on toiminut Rautatietekniikka-lehden päätoimittajana, julkaissut aikaisemmin mm. urheiluvalmennusta käsittelevän Kestävyyden salaisuus- kirjan, Raiteilta radoille- historiikin, Viitostie-romaaniin sekä kirjoittanut lukuisia kolumneja Aamuposti- ja Keski-Uusimaa lehtiin.