Tanskan rannikolla sijaitsee vanha linna, jonka ohitse lipuvat lukuisat laivat eri puolilta maailmaa, kunnes talvi jaadyttaa veden. Linnan alla kellarin syvassa hiljaisuudessa nukkuu syvaa untaan Tanskan myyttisen kansallissankarin Holger Dansken patsas. Legendan mukaan uni ei kuitenkaan ole ikuista: joku paiva patsas kuitenkin viela heraa unestaan. Holger Danske on tanskalaisen kirjailijan ja sadunkertojan H. C. Andersenin fantasiasatu vuodelta 1845, jossa historia sekoittuu nykyiseen ja uni todellisuuteen. Tanskalainen Hans Christian Andersen (1805-1875) eli H.C. Andersen oli kirjailija ja Tanskan kansallisrunoilija, joka tunnetaan erityisesti lastensaduistaan. 1800-luvulla vaikuttanut kirjailija kirjoitti uransa aikana mys matkakuvauksia, nytelmi, runoja ja romaaneja. Andersen sai vaikutteita tyhns lukuisilta ulkomaanmatkoiltaan, ja hnen kertomuksilleen ovat ominaisia fantastiset elementit, koskettavat kohtalot ja jopa yllttvt opetukset. Andersenin saduista on tehty lukuisia elokuvia, televisiosarjoja, nytelmi ja oopperoita. Hnen luetuimpiin tarinoihinsa lukeutuvat muun muassa Keisarin uudet vaatteet (1837) ja Lumikuningatar (1844). Yksi tunnetuimmista sovituksista on Disneyn animaatioelokuva Pieni merenneito (1989) joka perustuu Andersenin samannimiseen satuun vuodelta 1837.
Dieser Download kann aus rechtlichen Gründen nur mit Rechnungsadresse in A, B, BG, CY, CZ, D, DK, EW, E, FIN, F, GR, HR, H, IRL, I, LT, L, LR, M, NL, PL, P, R, S, SLO, SK ausgeliefert werden.