14,99 €
inkl. MwSt.
Sofort per Download lieferbar
  • Format: ePub

Inspiraato on mottomme -kirjan mukana lukija pääsee seuraamaan pienen piirtelevän maalaistytön kasvua koululaisesta taideopiskelijaksi ja sitten kuvataiteen opettajaksi, hänen kasvuaan Lapissa nuorten kanssa pedagogiseksi ajattelijaksi ja kasvattajaksi. Samalla tarkkaillaan koulun ja kasvatuksen muutosta vuosikymmenten aikana. Kirjoittaja Liisa Palosaari on tehnyt elämäntyönsä Kittilässä kuvataiteen opettajana yläkoulussa ja lukiossa. Erityisen merkityksen saa hänen työnsä nuorten taideryhmän perustajana yhdessä oppilaiden kanssa. Kerho sai nimensä vanhan rakennuksen, Kotiniemen, mukaan ja…mehr

Produktbeschreibung
Inspiraato on mottomme -kirjan mukana lukija pääsee seuraamaan pienen piirtelevän maalaistytön kasvua koululaisesta taideopiskelijaksi ja sitten kuvataiteen opettajaksi, hänen kasvuaan Lapissa nuorten kanssa pedagogiseksi ajattelijaksi ja kasvattajaksi. Samalla tarkkaillaan koulun ja kasvatuksen muutosta vuosikymmenten aikana. Kirjoittaja Liisa Palosaari on tehnyt elämäntyönsä Kittilässä kuvataiteen opettajana yläkoulussa ja lukiossa. Erityisen merkityksen saa hänen työnsä nuorten taideryhmän perustajana yhdessä oppilaiden kanssa. Kerho sai nimensä vanhan rakennuksen, Kotiniemen, mukaan ja kotiniemeläisyydestä tuli käsite, joka yhdisti kaikkia siellä olleita. Sen merkityksestä nuorille kertoo, että osa heistä otti yhteyttä kirjoittajaan 16 vuotta kerhon perustamisen jälkeen ja he ehdottivat, että Kotiniemen kerhon toiminta tulisi dokumentoida kirjaksi kuten Liisa Palosaaren opettajan työ laajemminkin. Teos sopii luettavaksi jokaiselle kasvattajalle, kerhotyöstä ja taidekasvatuksesta kiinnostuneelle kuten myös opettajaksi aikovalle. Se avaa ovea nuorten maailmaan antamalla aidon ja muuttamattoman puheenvuoron kotiniemeläisille kerhoaikana ja tilan heidän muistoilleen vuosia kerhon jälkeen. Kirjan teksti vaihtelee analyyttisesta pohdiskelusta lapsuuden muistoihin ja kasvatustyön kuvauksiin, se polveilee kirjoittajan ajatusten ja murrosikäisten nuorten taiteentuskan välillä. Olet tervetullut tälle polulle.

Dieser Download kann aus rechtlichen Gründen nur mit Rechnungsadresse in A, B, CY, D, EW, E, FIN, F, GR, IRL, I, L, M, NL, P, SLO, SK ausgeliefert werden.

Autorenporträt
Taiteen maisteri Liisa Palosaari syntyi Pielavedellä 1950. Kuvataiteen opettajaksi hän valmistui taideteollisesta korkeakoulusta 1975 (nykyisin Aalto-yliopisto). Elämäntyönsä hän on tehnyt Kittilässä 1976-2016 yläkoulun ja lukion kuvataiteen lehtorina. Erityisen rakasta hänelle on ollut taidekerhotyö nuorten ja lasten parissa. Inspiraatiota ja innostusta työhönsä ja kasvatusajatteluun hän sain 1990-luvun alussa aloittamistaan taidekasvatuksen ja kasvatustieteen lisäopinnoista, joihin hän keskittyi päivätyön ohessa. Hänen harrastuksiaan opetustyön ohessa on ollut lukeminen, kirjoittaminen ja oma kuvataiteen harrastus sekä käsityöt. Kesäisin hilla-aikaan alkoi hänelle mieluinen marjastuskausi, joka jatkui syksyyn samoin kuin sienestys. Hänen perheeseensä kuuluu tytär ja kaksi lapsenlasta. Nykyisin hän viettää eläkepäiviään synnyinseudullaan.