Syksyllä 1974 aloitti monenkirjava ja innostunut joukko, hieman alle sata nuorta aikuista, opiskelun luokanopettajiksi Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen Opettajankoulutuslaitoksella. Olimme ensimmäinen yliopistollinen luokanopettajakurssi ja lähdimme valmistuttuamme rakentamaan uutta peruskoulua. Kurssimme on ollut toteuttamassa kaikkia peruskoulun tähänastisia opetussuunnitelmia. Kokemuksia erilaisista kouluista, kasvatuksen suuntauksista ja lasten elämästä yhteiskunnan muutoksissa on karttunut. Osa on toki tehnyt työuraa muissa töissä. Olemme antaneet kurssillemme nimen Paraskurssi, koska se on ollut meille paras. Kurssimme on pitänyt yhteyttä läpi vuosikymmenten ja lämminhenkisiä tapaamisia on ollut paljon.Tähän kirjaan on saatu kerättyä lähes 50 opettajatarinaa. Niistä piirtyy värikäs kuva peruskoulun kehittymisestä tähän aikaan asti. Tarinat ovat upeita, aivan kuten Paraskurssikin. "Opettajan työ ulottuu kauas"
Dieser Download kann aus rechtlichen Gründen nur mit Rechnungsadresse in A, B, BG, CY, CZ, D, DK, EW, E, FIN, F, GR, H, IRL, I, LT, L, LR, M, NL, PL, P, R, S, SLO, SK ausgeliefert werden.