Marktplatzangebote
2 Angebote ab € 10,90 €
  • Broschiertes Buch

Syväsukellus on hyvin henkilökohtainen kertomus Kekkoslovakian ja asevarustelun aikakaudelta, hetkestä jolloin urheilusukellusta harrastava nuorukainen on astumassa aikuisuuteen. Vuonna 1982 nuoret tuskailivat otsonikadon ja happamoitumisen sekä neutronipommien ja risteilyohjusten piinaamassa maailmassa. Romaanin päähenkilöä askarruttavat myös isot kysymykset omasta tulevaisuudesta. Pitäisikö tehdä niin kuin kaikki muut odottavat vai puhtaasti oman tahdon mukaan? Ja ennen kaikkea kiireellistä vastausta vaatii poltteleva kysymys siitä, miksi päähenkilöllä ei ole vieläkään oikeaa tyttöystävää…mehr

Produktbeschreibung
Syväsukellus on hyvin henkilökohtainen kertomus Kekkoslovakian ja asevarustelun aikakaudelta, hetkestä jolloin urheilusukellusta harrastava nuorukainen on astumassa aikuisuuteen. Vuonna 1982 nuoret tuskailivat otsonikadon ja happamoitumisen sekä neutronipommien ja risteilyohjusten piinaamassa maailmassa. Romaanin päähenkilöä askarruttavat myös isot kysymykset omasta tulevaisuudesta. Pitäisikö tehdä niin kuin kaikki muut odottavat vai puhtaasti oman tahdon mukaan? Ja ennen kaikkea kiireellistä vastausta vaatii poltteleva kysymys siitä, miksi päähenkilöllä ei ole vieläkään oikeaa tyttöystävää vaan häntä kiihottaa ajatus alastomasta, vanhemmasta miehestä. Vähemmästäkin menee pää pyörälle. Syväsukellus perustuu kirjoittajan omaan elämään Jyväskylässä niin tarkasti kuin hän sen vain muistaa. Teksti on suoraa, rehellistä ja sensuroimatonta. Niin suoraa ja rehellistä, että kirja ei sovellu nuorille tai herkille aikuisille.
Autorenporträt
J.E. Tynkkynen syntyi Jyväskylässä vuonna 1964. Hän on asunut Jyväskylän lisäksi mm. Pohjois-Norjassa. Nuorena hän harrasti mm. urheilusukellusta ja uppopalloa sekä DX-kuuntelua. Kirjoittaja on opiskellut draaman kirjoittamista mm. TEAK:n etäopetuskurssilla ja Arctic Drama -koulutushankkeessa. Nykyisin hän työskentelee päätoimisesti toimittajana. Tynkkysen aiempaa fiktiotuotantoa ovat mm. Tunturipassio (elokuvakäsikirjoitus), Hiiri (näytelmä), Sadonkorjuu (elokuvakäsikirjoitus ja näytelmä) ja Suzie Q (näytelmä) sekä Manimus bárbmoloddi (suom. 'Viimeinen muuttolintu', saamenkielinen runokirja, Davvi Girji A/S, Norja, 1998).